nellaartikkelikuvakaks

Esittelyvuorossa opettajamme Petronella Lehtiniemi

Petronella (Nella) puhaltaa uusia tuulia Urban Movesiin aloittamalla tänä syksynä Hiphop – jatkotuntien opettajana.
Nella on 22-vuotias entinen porilainen ja nykyinen kuopiolainen. Nella valmistuu nykytanssijaksi keväällä 2017 Outokummusta. Hiphopin Nella aloitti 14-vuotiaana ja on siitä asti ollut kiinni tanssissa. Nella haluaa tunneillaan haastaa tanssijoitaan kehittämään itseään kohti omaa huippuaan. Tunneilla kehitetään ja ruokitaan jokaisen omaa liikettä ja tyyliä tanssia. Tunnit ovat monipuolisia ja töitä tehdään, rennolla otteella. Tärkeintä Nellan tunneilla on aina hauskan pito ja asenne!

Tanssillinen esikuvasi?
– Ihailen kovasti Pina Bauschin elämäntyötä tanssitaiteilijana ja tietty Beyonceta ei voita mikään.
Paras tanssimuistosi?nellamv
– Tanssi on yhtä ihanaa muistoa! Mutta yksi rakkaimmista on varmasti ensimmäiset esitykset tanssiteatteri Tiina ja Heimon kanssa vuonna vuosina 2011 ja 2012. Niinä hetkinä syntyi varmuus halusta tanssia vielä joskus ammatikseni. Oli myös mahtavaa päästä tanssimaan streettiä lähes 10 000 yleisön eteen Satakunnan kansan juhlakonsertissa Porissa.
Kesän paras muisto?
– Kesän huipuin muisto oli poikaystävän yllätyssynttärit. Yllätykset on ihania!
Mieleisin tanssityylisi?
– Mulle läheisimmät tanssityylit ovat street ja tanssiteatteri. En voi valita yhtä, sillä oon molempia yhtä paljon!

Motto: ”Tanssiessani sydämeni on rytmini ja lopussa tanssista ja minusta tulee yksi.”

Jaa sivu:

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>