Urban Moves Kuopio ry on jo vuodesta 2009 lähtien tarjonnut eritasoisia katutanssitunteja Kuopiossa kaikille lajeista kiinnostuneille. Yhdistyksen tavoitteena on edistää urbaanien tanssilajien tunnettavuutta sekä niiden harrastusmahdollisuuksia Kuopiossa tarjoamalla viikoittaisia tunteja ja katutanssitapahtumia kaikille reiluun hintaan.
Olemme halunneet pitää osallistumiskynnyksen aina mahdollisimman pienenä. Valitettavasti olemme joutuneet ajoittain nostamaan tanssituntien hintoja ja jäsenmaksuja tilavuokrien ja opettajien palkkojen noustessa ja kenties tästä syystä johtuen harrastajamäärät ovat tippuneet jo kolmanneksen. UM haluaisi säilyttää tuntihinnat edullisina, jotta harrastaminen olisi mahdollista mahdollisimman monelle. Näillä lähtökohdilla kuitenkin näyttää siltä, että hintoja täytyy nostaa tai tuntitarjontaa ainakin pienentää.
Urban Moves on voittoa tavoittelematon yhdistys mikä tarkoittaa sitä, että kaikki raha mikä harrastajilta yhdistykselle kurssimaksuina tulee, menee tuntien ja tiiviskurssien järjestämiseen eli harrastajien hyväksi.
Tukemalla toimintaamme kannatusjäsenenä olet mukana edistämässä kuopiolaisen katutanssikulttuurin säilymistä. Lisäksi kannatusjäsenyys mahdollistaa osallistumisen kursseille ja tapahtumiin jäsenhintaan. Kannatusjäsenyys on yksityisiltä henkilöiltä alkaen 30 €/vuosi ja yrityksiltä ja yhteisöiltä alkaen 100 €/vuosi (halutessasi voit tarjota myös enemmän). Jokaisen kannatusjäsenen merkitys meille ja harrastajille olisi todella suuri!
Urban Moves Kuopio ry:n hallitus haluaa edelleen jatkaa yhdistyksen, laadukkaan opetuksen ja mahtavan katutanssikulttuurin ylläpitämistä Kuopiossa, sillä kysyntää kuitenkin on, harrastajamäärien tippumisesta huolimatta. Mikäli haluat tukea toimintaamme ja liittyä kannatusjäseneksi tai tiedät jonkun, jota kannatusjäsenyys voisi kiinnostaa, Kannatusjäsenyys-sivulla voit täyttää ja lähettää kannatusjäsenyys -lomakkeen.
Jaa sivu: